ISO laatu- ja ympäristösertifikaatti

EuroPark Finland Oy:lle ISO 9001:2015 ja ISO 14001:2015 johtamisjärjestelmien sertifikaatit

EuroPark Finlandille on myönnetty ISO 9001:2015 laadun johtamisjärjestelmän sertifikaatti sekä ISO 14001:2015 ympäristösertifikaatti huhtikuussa 2024. Me EuroParkilla haluamme panostaa laatuun ja suhtaudumme kunnianhimoisesti asiakkaidemme palveluun parhaalla mahdollisella tavalla. Näemme, että laatujärjestelmä auttaa meitä tunnistamaan kehitystä vaativia asioita ja ohjaa meitä jatkuvasti olemaan entistä parempia. Laatujärjestelmä ja prosessit yhdenmukaistavat tekemistämme ja tuovat siihen tavoitteellisuutta. Prosessin aikana olemme tunnistaneet toimintamme ympäristövaikutukset ja …

Lasten kanssa pääsiäisenä Helsingissä

Helsinki tarjoilee lapsiperheille paljon puuhaa myös pääsiäisenä. Kokosimme alle muutamia vinkkejä: Helsingin jäähallin läheisyydestä löydät sekä Talvipuutarhan että Lasten Liikennekaupungin, jolloin auton voi jättää vierailujen ajaksi kätevästi P-Helsingin jäähallin pysäköintialueelle. Talvipuutarha on avoinna pääsiäisviikolla maanantaista torstaihin klo 10-16 sekä pitkäperjantaista 2. pääsiäispäivään asti klo 10-16. Talvipuutarhassa pääset pääsiäisenä ihastelemaan esimerkiksi pieniä noitia, pääsiäisliljoja ja tulppaaneja. Lasten Liikennekaupungin toiminta-aikojen (arkisin klo …

EuroParkin työntekijä ja asiakas

Yhteistyö Riverty Finland Oy:n kanssa

Teemme yhteistyötä Riverty Finland Oy:n kanssa ja olemme siirtäneet lyhytaikaispysäköinnin laskutuksen ja valvontamaksujen käsittelyn, laskujen huomautuspalvelun sekä perinnän Rivertylle. Sopimuksen taustalla on tavoite selkeyttää ja keskittyä ydinliiketoimintaamme sekä tarjota asiakkaillemme entistäkin laadukkaampaa ja nopeampaa asiakaspalvelua kohteiden lisääntyessä. EuroParkin omassa asiakaspalvelussa hoidetaan varsinaiseen pysäköintitapahtumaan liittyvät tilanteet sekä sopimusasiakkaiden asiakaspalvelu kokonaisuudessaan. Mikäli sinulla on kysyttävää saamastasi laskusta, löydät yhteystiedot laskustasi.

Sopimuspysäköintipaikka parantaa työpaikan houkuttelevuutta

Sopimuspysäköintipaikalla on suuri merkitys, kun työntekijät suunnittelevatlähityöpäivien viettämistä työpaikalla. Tuore kyselytutkimus, johon osallistui yli 3600vastaajaa paljastaa, että lähes 70 prosenttia työntekijöistä pitää työnantajan tarjoamaa sopimuspysäköintipaikkaa erittäin tärkeänä tai tärkeänä tekijänä siihen, kuinka usein työntekijä viettää lähipäivää työpaikalla. Sopimuspysäköinnin edut Sopimuspysäköinti tarjoaa työntekijöille monia etuja – se tekee työmatkasta sujuvammanja vähentää stressiä, joka voi liittyä esimerkiksi pysäköintipaikan etsimiseen. Kun työpaikalleliikkumisesta on …

P-Ruoholahti

P-Ruoholahden -5 kerroksen liityntäpysäköinnin toimintalogiikka ja maksutapakäytäntö on muuttunut

Asiakkailtamme saadun palautteen perusteella, olemme päivittäneet P-Ruoholahden liityntäpysäköinnin järjestelmän. Uusi järjestelmä koostuu kosketusnäytöstä ja HSL-lukijasta. Liityntäpysäköinti sijaitsee P-Ruoholahdessa yhä -5 kerroksessa. Kun haluat käyttää liityntäpysäköintiä P-Ruoholahdessa toimi näin: Näytä HSL-mobiililipun QR-koodi QR-lukijalle tai HSL-korttia kortinlukijaan heti pysäköinnin alkaessa Rekisteröi pysäköintitapahtuma syöttämällä ajoneuvon rekisteritunnus kosketusnäyttöön, ja vahvista se liu’uttamalla kosketusnäytön nuolta oikealle Maksa pysäköinti lähtiessä valitsemallasi maksutavalla (pysäköinti voidaan maksaa kaikilla …

Parkkisähkö poistunut osasta Helsingin kohteista, Autopay Park & Charge latauspalvelu on käytössä

Parkkisähkö on poistunut seuraavista EuroParkin pysäköintikohteista: P-WTC, P-Simonkenttä, P-Kluuvi, P-Eliel ja P-CityForum. Näissä kohteissa on käytössä sähkö- ja hybridiautojen latauspalvelu Autopay Park & Charge, joka toimii rekisteröityneille Autopay -asiakkaille. Voit rekisteröityä käyttäjäksi täällä: www.autopay.io/signup tai lataamalla Autopay Park & Charge -sovelluksen sovelluskaupasta. Lisäksi P-Elielissä ja P-CityForumissa on käytössä Helenin ja Liikennevirta Oy:n latauspaikat.  Parkkisähkö on yhä käytössä P-Kampissa. Lisätietoja saat kohdesivuilta:  …

Laura

Pysäköinnin valvojasta vuorovastaavaksi – työn joustavuus on saanut Lauran viihtymään jo vuosia EuroParkilla

Laura aloitti EuroParkilla pysäköinnin valvojana kuusi vuotta sitten asuessaan Tampereella. Kun ajatus Helsinkiin muuttamisesta syntyi kolme vuotta myöhemmin, hän soitti esihenkilölleen kertoakseen suunnitelmistaan. Puhelu kannatti, sillä Laura sai kuulla, että Helsingin tiimissä oli juuri vapautunut paikka, ja Laura pääsisi näin ollen jatkamaan töitä ilman katkoksia, nyt uudessa tiimissä. Uutinen yllätti positiivisesti, joten muutto uuteen kaupunkiin tuntui entistäkin paremmalta ajatukselta. Uudessa …

Mall of Tripla ja EuroPark.

P-Tripla avautuu 1.7.2023

Helsingin Mall of Triplassa avautuu EuroParkin pysäköinti 1.7. Triplan pysäköinnissä on toteutettu kokonaisvaltainen uudistus, jonka myötä pysäköinnistä Triplassa tulee helpompaa.