Uudenvuodenpäivänä Tapiola Parkissa alkaa uusi aikakausi, kun pysäköintioperaattorina aloittaa EuroPark Finland Oy. Tapiola Parkin pysäköintialueilla otetaan käyttöön silloin Autopay-pysäköintijärjestelmä, joka tunnistaa ajoneuvon rekisterikilven sisään- ja ulosajossa. Uudistuksen myötä pysäköintijärjestelmä päivitetään vastaamaan nykyisiä tarpeita. Tavoitteena on tarjota kaikille asiakkaille yhtenäinen, joustava ja selkeä pysäköintikokemus. Näin pysäköinti uudistuu Tapiola Parkin pysäköintihallissa 1.1.2026 alkaen Pysäköinti tasoilla P0, P1 ja P2 Tutustu kohteeseen » …
Pysäköinnin valvojasta vuorovastaavaksi – työn joustavuus on saanut Lauran viihtymään jo vuosia EuroParkilla
Laura aloitti EuroParkilla pysäköinnin valvojana kuusi vuotta sitten asuessaan Tampereella. Kun ajatus Helsinkiin muuttamisesta syntyi kolme vuotta myöhemmin, hän soitti esihenkilölleen kertoakseen suunnitelmistaan. Puhelu kannatti, sillä Laura sai kuulla, että Helsingin tiimissä oli juuri vapautunut paikka, ja Laura pääsisi näin ollen jatkamaan töitä ilman katkoksia, nyt uudessa tiimissä. Uutinen yllätti positiivisesti, joten muutto uuteen kaupunkiin tuntui entistäkin paremmalta ajatukselta. Uudessa …